Valikko
- Etusivu - Uutiset - Joukkue - Ottelut - Tilastot - Jutut - Historia - Linkit - Palaute
Viimeisin päivitys:
03.05.2010
Uutiset päivitetty.
 
Hurrikaanisydän

Uutiset

03.05.2010 - Hytönen, Pihlström ja Vatanen MM-kisajoukkueeseen

Suomen A-maajoukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen valitsi maanantaina Saksassa pelattaviin jääkiekon MM-kisoihin leijonatiimin, jossa on mukana peräti yhdeksän ensikertalaista. MM-kisat pelataan 7.-23. toukokuuta.

JYPistä mukana on kolme hurrikaanipelaajaa. Viime keväänä MM-kisoissa debytoinut Juha-Pekka Hytönen vahvistaa Leijonien sentteriosastoa, kun vastaavasti kaksi vuotta sitten Kanadan MM-kisoissa otteillaan ihastusta herättänyt Antti Pihlström edustaa joukkueen energistä puolta. Menneellä kaudella huikean liigadebyytin tehnyt Sami Vatanen puolestaan on joukkueen nuorin pelaaja, joka sai loistokkaan kautensa ansiosta palkinnoksi MM-kisamatkan.

Hurrikaanitrion ohella mukana on myös viime kaudella JYPissä SM-kultaa voittanut Jarkko Immonen, joka voitti päättyneellä kaudella KHL:n mestaruuden Ak Bars Kazanin riveissä.

Suomen MM-joukkue:

Maalivahdit:
Pekka Rinne, Nashville Predators
Iiro Tarkki, Blues
Petri Vehanen, Ak Bars Kazan

Puolustajat:
Juuso Hietanen, Brynäs IF
Topi Jaakola, Södertälje SK
Lasse Kukkonen, Avangard Omsk
Mikko Mäenpää, HPK
Janne Niskala, Frölunda HC
Petteri Nummelin, HC Lugano
Pasi Puistola, HV 71
Sami Vatanen, JYP

Hyökkääjät:
Juhamatti Aaltonen, Pelicans
Riku Hahl, Frölunda HC
Juha-Pekka Hytönen, JYP
Jarkko Immonen, Ak Bars Kazan
Jussi Jokinen, Carolina Hurricanes
Sami Kapanen, KalPa
Leo Komarov, Moskovan Dinamo
Petri Kontiola, Magnitogorsk
Lauri Korpikoski, Phoenix Coyotes
Jori Lehterä, Tappara
Antti Miettinen, Minnesota Wild
Oskar Osala, Albany River Rats
Antti Pihlström, JYP
Tommi Santala, EHC Kloten

Päävalmentaja: Jukka Jalonen
Valmentajat: Risto Dufva ja Timo Lehkonen

© Hurrikaani.net 2010 - Ulkoasu: HemiPlace.com
 
03.05.2010:
Hytönen, Pihlström ja Vatanen MM-kisajoukkueeseen.